maanantai 26. syyskuuta 2016

Olkapussukan tarina ja tulevaisuus

Oli loppuvuosi 2012 kun olkapussukka sai ensimmäisen versionsa. Se oli isohko, leveä ja aikas matala. Tein niitä muutaman, myinkin niitä muutaman. Sitten keväällä 2013 aloin itse kaipaamaan itselleni tapahtumiin myyntipussukkaa ja juuri silloin olin saanut itselleni uuden kortinlukijan, tuon mustan mötikän jonka halusin kulkevan aina mukana.



Näin ollen siis syntyi jo silloin olkapussukka! Tätä mallia myytiin paljon messuilla ja kesän tapahtumissa, sitten tuli toiveita että jos laukussa olisi säädettävä hihna ja jotenkin vain itse pussukka jäi kukkaroiden ja kännybägien alle, kunnes se sitten poistui valikoimasta.
Keväällä eräs asiakas pyysi tekemään tällaisen, mutta toisena puolena olisi musta ja toisena valkoisia palloja mustalla pohjalla. Se toimi! Se ihan oikeasti toimi ja näytti hyvälle, Mirkalta jäi nyt vaan kiiressä kuva nappaamatta.

Kesän aikana tapahtumia kierrellessä kuultiin yhtä sun toista toivetta, että tarttiss saada takaisin tuotantoon ja mikäs pikkufirman etu se ei olisi jos pikapikaa ei otettaisi? Nyt syksyn tullen, kesäkauden loputtua on taas (vain hieman) enemmän aikaa tehdä muutakin kuin pakollista.
Ensin tuli KAMU™-tuplakukkaro takaisin ja nyt viime perjantaina Olkapussukka.

Olkapussukka tuli hieman uudistettuna:
Nyt siinä on itsessään säädettävä hihna, taustapuoli ja laukun yläosa ovat aina mustaa erittäin hyvää paksua 100 % puuvillaa ja laukun etuosa tuo iloa elämään! 
(Saa sitä laukkua ihan kokomustanakin, jos niikseen tahtoo!☺)




Olkapussukka S™ eli olkapussukka syvä on uudistettu malli vanhasta olkapussukasta. Ensimmäiseen versioon saatiin mustapohjaisia kankaita, väriläiskiä on tulossa hieman myöhemmin! ♥

Mutta jos on S-koko, niin täytyy sit olla levveeeeeeki ;)
Tästä lisää hieman myöhemmin! 




♥:llä Mirka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti