lauantai 2. toukokuuta 2015

Hulluko olin?

Vajaa 4 päivää ja vuosi tulee täyteen yrittäjyyttä omalla toiminimellä.
Välillä voinen sanoa, että mietin hulluko olin ja lähdin tähän soppaan tunkemaan luuni? Heitin hyvästit lähes kaikelle sosiaaliturvalle eli minua ei pahemmin pelasteta, ellen itse pelastaisi itseäni.

Kun katson itseäni vuosi sitten, näen tytön joka on kasvanut tässä ajassa hurjasti. Oppien ihmisistä, oppien itsestään, oppien yrittämisestä, oppien luotttamaan että muutkin osaavat niitä asioita hoitaa, eikä mun tarvii ottaa vastuuta kaikesta.
Eikä mun tarvitse ottaa vastuuta muiden teoista tai sanoista.

Opin antamaan anteeksi, niin itselleni kuin muillekin. En jaksa kantaa kaunaa, en jaksa puhua asioista jotka ovat jo menneitä. Siitä ei ole hyötyä minulle eteenpäin mennessä. Annan niiden ihmisten jäädä omaan arvoonsa ja teen sitä mikä minulle on tärkeintä: Elän omaa elämääni.

Eilen illalla olin ihan poikki. Olin herännyt viideltä aamulla ja ajaessamme kohti Helsinkiä mietin että olen hullu kun olen käsityöyrittäjä joka vetää pitkää päivää ja menee ihan vapaaehtoisesti kylmyyttä inhoten seisomaan kymmeneksi tunniksi ulos. Mutta sitten päässäni jokin sanoi: Sitä onnistumisen tunnetta ei löydy palkkatöissä, sitä onnistumista ei saa samalla tavalla kartoitettua kun tekee töitä jollekin muulle. Vaikka tässä työssä vastuu on iso, pitää osata pitää tuhat lankaa kerralla kasassa ilman että ne menee solmuun, on siitä sellaista iloa ja hyötyä minulle mitä en voisi kuvitellakaan saavani muualta.

Yksi tärkeimmistä opeista mitä olen vuodessa oppinut entistä paremmin: Hyvä uni on kaiken kannalta erityisen tärkeää. Muutaman päivän sitä jaksaa vetää täysillä, vaikka unta ei riittäisikään mutta sitten tulee stoppi. Mikään ei pian enää kiinnosta, eikä jaksa vaivautua tekemään kuin pakolliset.
Mutta kun saa taas muutaman yön nukuttua hyvin, saa hieman aurinkoa poskille, elämäkin rupee paistamaan ja työt maistumaan.



Tänään minua jännittää.
Olen toista kertaa Käsityökorttelissa. Se järjestetään täällä Helsingin Narinkkatorilla. Ei minua niinkään jännitä se että taas tapaan ihanat yrittäjäkollegat, eikä asiakkaiden tapaaminen.
Minua vaan jännittää jokin ihan hurjasti.
Mahassa pyörii perhoset.


Mutta tännekin lähdetään sillä, että kaikki on kotiinpäin. Mieltäni ei ole saanut (ainakaan kovin paljoa) lannistettua toisten motkottaminen säästä. Katson toki säätä että millaista on luvattu, pakkohan se on pukeutumisen takia niin tehdä mutta sitten tuo on yksi ilmiö johon ei ihminen (ainakaan tavallinen Mirka) ei voine vaikuttaa, joten mitä tuota stressaamaan?
Kaikki mitä tulee, on kotiinpäin ja kun tekee parhaansa, tietää tehneensä kaikkensa. Rahaa silti tarttis tulla, kun muutama isompi messupaikka odottaa rahojansa... :P

Tänään piti jakaantua ihan tosissaan kahteen paikkaan: Anne jäi hoitamaan Dear Designin Turkuun. Siellä hän on klo 10-18 kauppakeskus Hansassa, kylläkin hyvin pienellä määrällä tavaraa, kun suurinosa matkasi mun mukana Helsinkiin. :) Huomenna pörrätään kohti Vantaata, osoitetta Kuismapolku 4. Siellä on Kotitori klo 12-17.

♥:llä Mirka