tiistai 30. syyskuuta 2014

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua

Vaikka otsikon sananlasku onkin tuttu lähinnä häistä ja häihin liittyvissä keskusteluissa, ei kyse ole nyt häistä.

Kaksi viikkoa sitten olin kauan odotetuilla Lapsimessuilla. Ne eivät vaan ihan menneet odotusten mukaisesti, ikävä kyllä. Mutta en ole tyyppinä sellainen, joka jäisi harmittelemaan tätä paskaa tuuria, vaan suuntaa välittömästi uuden kimppuun!

Eivät ne messut ihan kakat olletkaan, vaikka takkiin tulikin joitakin kymppejä, nimittäin siellä törmäsin vanhaan asiakkaaseen, joka oli joskus muinoin ostanut minulta laukun. Laukku oli ensimmäisiä, joita olin tehnyt sarjatyönä useamman kappaleen. Tuolloin tein vielä kaiken kierrätysmateriaaleista, enkä ostanut uusia kankaita. Tuolloin minulla oli myös idea, että kaikki olisivat uniikkikappaleita. Näiden perusteella ja sarjatyöhön kyllästyneenä hylkäsin Camille -laukun ja unohdin sen totaalisesti yli kahdeksi vuodeksi, kunnes messuviikonloppu tuli.


Se ihan ihkaensimmäinen pitsirusettilaukku = Pitsettilaukku, kylläkin tässä vielä esiintyy nimellä Camille :)
Se oli lauantaipäivä kun sain idean päähäni, messuit päättyisivät kello 16 ja kaikki Turun kangaskaupat olivat siihen mennessä jo kiinni. Ei auttanut muu kuin kaivella omia kangasvarastojaan ja todeta, ettei laukun tekemiseen ole tarvittavia materiaaleja. Tarkoituksena oli tehdä räntäsäätä kestävä laukku, jossa on kuitenkin pirtsakkaa väriä tuomassa eloa laukkuun.

Jouduin kärvistelemään kolme kokonaista päivää ennen kuin sitten tiistaina änkesin itseni kangaskauppaan, ostin mustaa farkkukangasta ja eri värisiä pitsejä. Kiikutin itseni kotiin, tein kokeilukaavat, koska edellisiä ei löytynyt mistään! Tulos oli hurmaava ja ai, että se on kerännytkin huomiota! :D

Sain hirvittävästä aikataulusekoilusta huolimatta laukut tiistaiaamuna valmiiksi, kaksi päivää ennen avajaisia. Kuvaamaan en niitä kerinnyt, koska sen tiistain ja keskiviikon vietimme lähes kokonaan kaupalla. Ja tiistaina myös kävi ikävämpi juttu siinä mielessä, että eräs nuori herra ajoi ajamani auton perään ja selkä kipeytyi illalla. Se vaikutti sillä tavalla etten voinut nostaa tai kantaa mitään vähäänkään painavaa, selkä ja kädet särki ja särkylääkettä syötiin. Pysyin kuitenkin urheana avajaisten ajan ja eilen sitten sain kaikki uutuudet kuvatuksi, niin Pitsetti -laukut kuin kauan odottamani SEO (Sinuna En Ostaisi) -rintamerkit ja magneetit! :D

Eli jotain uutta
Uutta oli uudistettu malli, tähän malliin tein vetoketjullisen suljennan sekä suurensin kokoa huomattavasti. Laukkuun menee hyvin tabletti, joten sitä voi käyttää periaatteessa myös sellaisenaan tabletin suojapussukkana. Laukun ulkokangas on paksua farkkua, joka kestää myös hiukan räntää, vettä, koiria ja kissoja, niitä juuri mitä syksyllä tuolta taivaalta tuppaa tulemaan. Laukussa on myös säädettävä hihna, jolloin se sopii eri pituisille ihmisille mainiosti.
Laukussa vetoketjusuljenta, joten tärkeät tavarat pysyvät siellä ehdottoman turvassa! :)



Eli jotain vanhaa
No tämähän oli jo vanha tuttu malli parin vuoden takaa. Camille -laukun nimellä tuolloin nuo myyntiin hetkessä loppuun, enkä sitten enää edes tehnyt uusia. En kyllä edes löytänyt vanhan laukun kaavoja, mutta toisaalta, tuosta uudesta tuli erittäin hyvän kokoinen tilaihme!

Pitsettilaukku vielä Camille-laukkuna kesällä 2012

Eli jotain sinistä
No se on se tuttu lauselma häälauseista, että morsiammella pitää olla aina jotain sinistä. No näissä laukuissa ei kaikissa ole sinistä, mutta yhden pitsi on sinistä. Se on upea, vaikka en yleensä sinisestä välitä! :D




Eli jotain lainattua
Ei, idea ei ole lainattu, pitsejä tai välineitä ei ole lainattu, vaan tämä liittyy siihen, että olen ottanut myyntiin Sinuna En Ostaisi (SEO) -rintamerkkejä ja magneetteja. Ihastuin kesällä, kun näin kaverin kojussa myynnissä näitä ja mun mielestä nää oli valloittavia. Sitten toiseltakin kaverilta löyty näitä ja tajusin, että nää vetää miehiä puoleensa. No mikäs sen parempaa kun naiset keskittyy valitsemaan oikean väristä kännybägiä, on miehille jotain katseltavaa! :D
Rintamerkit ja magneetit löydät täältä(KLIK!).


Nyt on yksi huoli vähemmän, seuraavaksi käyn verkkokaupan sivuston tekstien kimppuun ja päivitän niitä. Mutta sitä ennen tehdään kasakaupalla Seinäjoen kädentaitomessuille tuotteita. Osa kun pitäisi jättää kaupalle ja osa ottaa mukaan, mutta kumpaakaan ei saisi jäädä liian vähän.... :P

Eli tosiaan upeat pitsiset laukut löytyvät LAUKUT -osiosta(KLIK!).


♥:llä Mirka

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Käsityökorttelin ETUpäivät

Kuukauden 3 viimeistä päivää - Käsityökorttelin ETUpäivät.


Etupäivien idea lähti joukosta, jotka kaipasivat pientä herätystä verkkokauppaan ja myönnän itsekin, että tällä hetkellä siellä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Yhdistimme siis taas kerran voimamme ja syntyi Käsityökorttelin ETUpäivät, jotka toistuvat joka kuukauden lopuksi, aina kolme päivää kerrallaan!

Ensimmäisen ETUpäivien Cosechan etuna on toimituskulutarjous, joka tarjoaa tilaukset iihan minne tahansa, tilasit sitten Ouluun taikka Timbuktuun, niin ilmaiseksi! 
Eli ei toimituskuluja 28.-30.9.2014 koodilla ETUPÄIVÄT.

Ostoksille pääset tästä!


ETUpäivien ajan Suomen käsityöyrittäjien eri yrittäjät antavat erilaisia etuja, jotka ovat kaikki kerätty yhden sivuston alle, kaikkiin etuihin pääset tutustumaan täällä

(Psst... Huomenna tulee verkkokauppaan uudet Pitsettilaukut sekä hauskat Sinuna En Ostaisi -rintamerkit ja magneetit!)

♥:llä Mirka

lauantai 27. syyskuuta 2014

Unelmat toteutuvat

Kun torstai-iltana suljin kaupan oven, olin ihan onneissani. Avajaisten ensimmäinen päivä ohi, remontti ohi, arki alkakoon taas! Ihanaa!


Nyt kun olen ollut aukiolevan kaupan omistaja muutaman päivän, en voisi olla onnellisempi. Meidän kaupallamme on ihana olla, siellä on hyvä henki, se on valoisa ja tähän mennessä käyneet ihmiset ovat olleet ihan valloittavia. En voisi kuvitellakaan parempaa paikkaa kaupallemme, koska siellä on henki. Se henkii sitä menneiden aikojen palvelukulttuuria, jossa kauppa oli sellainen josta sai henkilökohtaista palvelua, siellä jutusteltiin ja tutustuttiin, jaettiin elämän ilot ja surut.
Illalla on ihana lähteä kotiin, kun tietää että on ihana tulla seuraavana päivänä töihin.


Käytännönjärjestelyissä meillä rokkaa, työhuone jatkaa olemassa oloaan kodin yhteydessä, mutta asiakkaita en enää täällä ota vastaan. Suuri huoli aina jatkuvasta siisteyden ylläpidosta ei ole enää niin suurta ja mun ei tarvitse aina erikseen laittaa tuotteita esille ja purkaa niitä.

Kauppa ei kuitenkaan sido minua niin paljon kuin yksinään ollessa, koska mulla on kaksi aivan ihanaa yhteistyökumppania. Jokaisella on omat päivänsä viikosta, jolloin me olemme vuorollamme siellä, minä olen keskiviikkoisin. Kauppaa ei tarvitse pitää kiinni, vaikka olisi monipäiväisillä messuilla.


Vuosia sitten jo päätin, kun perustin Cosechan että haluan tarjota työssäoppimis- ja työharjoittelupaikkoja Cosechassa. Haluan tukea oppimista ja oman tiensä löytämistä. Nyt lokakuun lopusta Cosechaan tulee ihana sisustusompelijaksi opiskeleva tyttö, jonka saapumista odotan innoissani.

Kaksi päivää avajaishumua takana, tänään vielä viimeinen rutistus. Ensi viikolla palataan arjen pariin, mikä on myös ihan ehdottoman ihanaa! Tuntuu niin oudolta, että odottaa ihan tavallisen arjen alkamista ja sitä että keskiviikkoisin olen itse kaupalla. Tää on ihan huippua!


Kiitos teille, ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään. Vielä elokuun alussa, kun minulta kysyttiin että onks mulla kivijalkakauppaa, niin jouduin sanomaan että ei valitettavasti, koska vuokrat on yksinään niin kalliita. Nyt mulla on kauppa ja en voisi olla onnellisempi!

Kiittäen,
♥:llä Mirka

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Taistelua tuulimyllyjä vastaan?

Mun ei pitänyt julkaista tänään tähän aiheeseen liittyvää tekstiä, mutta jotenkin sain itseni sen verran vihaiseksi että päätin kuitenkin kirjottaa.

Minua kiukuttaa, se ei liity kuitenkaan mihinkään yksittäiseen tapahtumaan, eikä omaan yritykseen vaan yleiseen tilanteeseen, taloustilanteeseen.

Tänään taas sain viestin, että paikallinen erikoiskauppa sulkee ovensa kuun lopussa. Tällä hetkellä olen kuullut liian monen sanovan, ettei pysty enää pitämään ovia auki, pakko ne on sulkea. Osa lopettaa kokonaan, osa siirtyy verkkoon ja osa keksii uutta tilalle.
Se, että olen kiukkunen, ei ole yhdistettävissä myöskään kehenkään ihmiseen tai kenenkään tekoihin. Ihan yhtälailla itsekin olen ollut syyllinen, että esimerkiksi meidän oman kaupungin kaunis keskusta on näivettymässä olemattomaksi. Asiakkaat siirtyvät kauppakeskuksien ilmaisiin parkkihalleihin ja ostoskeskusten syövereissä voi seikkailla joka säällä.

Osa tästä on kiukusta on myös pelkoa tulevasta: Entä jos asiakkaat eivät löydäkään kauppaan? Entä jos emme onnistukaan siinä missä olemme haaveilleet? Entä jos minun asiakkaisiin iskee lama sillä tavalla, ettei heillä ole kertakaikkiaan varaa ostaa minulta enää mitään ja itsekin joudun laittamaan lapun luukulle?


Perustin yrityksen ehkä huonoimpaan aikaan, taloudellinen lama on syössyt pitkään Suomea jo vuoristoratamaisesti alaspäin, eikä loppua sille näy. Välillä jostain yksittäinen valonpilkahdus saapuu eteemme, seuraavan päivän kuitenkin tuodessa surun uutisen useiden satojen potkuista.
Yrittäjyyskurssilla meille kirjanpitäjä sanoi, että tällä hetkellä talouslama koskee suuria yrityksiä, jotka työllistävät useita tuhansia, pienet porskuttaa ihan hyvin. Kuitenkin kun katson yhä edelleen kauniin kotikaupunkimme keskustaa, siellä on nykyään melkein kokonaisia kortteleita tyhjillään olevia liiketiloja, joissa on isot plakaatit "MYYDÄÄN" tai "VUOKRATAAN" ja edellisen "asukkaan" jälkeen jääneet haalistuneet ikkunateipit. Nämä ovat olleet mikroyrityksiä, ehkä hyvällä tuurilla pieniä (työllistäen yli 10 henkeä).

Tulee olo, että en halua lukea uutisia. En halua enää kuulla yhtäkään ikävää uutista potkuista tai lomautuksista. En tahdo katsoa uutisia. Silti se on läsnä. Se on läsnä markkinoilla, se on läsnä messuilla. Se on läsnä kaikessa arjessa, välillä jopa unissa.

Mitä siis tehdä?
No suomalaisen työn liitto on ottanut jo mainoskampanjakseen, että kymppi kuussa luo 10 000 uutta työpaikkaa. Ja vaikkei se kymppi kuussa loisi edes uutta, niin se pitäisi sen työpaikan meillä. Monelle asiakkaalle muistutan heidän miettiessä, että olikohan tämä nyt ihan järkevä ostos, että kiitos, että ostit. Sillä mihin käytät euron, on merkitystä.


Kiitos siitä eurosta, jonka sain tänään. Kiitos siitä tulevasta eurosta, jonka aiot joskus tulevaisuudessa käyttää. Kiitos. ♥

♥:llä Mirka

lauantai 6. syyskuuta 2014

IIK! Apua! IIK!

Kiersin koko kesän, lomaa en pitänyt, enkä kyllä pahemmin vapaapäiviäkään. Mutta se oli sen arvoista, se oli ihanaa! Muutamia pettymyksiä sattui matkan varrelle tapahtumista, mutta kolmeen otteeseen tehtiin myös kaikkien aikojen (joulumyynnin ulkopuolinen) myyntiennätys! Se oli meikäläiselle paljon, mutta kiersinhän vasta ensimmäistä kesää näin intensiivisesti. Viime kesänä kiersin jonkin verran, mutta en todellakaan näin paljoa ja joka viikonloppu.


Nyt hieman helpottaa se sinällään, että syyskuussa on vain kahdet messut ja yhdet markkinat. Mutta syyskuun lopulla onkin AVAJAISET! Mä avaan ihkaihanoman KAUPAN!! Tässäkin vaiheessa vieläkin meinaan huutaa: "IIIIIIIIIIK!", mutta koska en halua herättää muita kerrostalossa asuvia ihmisiä, huudan vain virtuaalisesti: "IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIK!". :D

Kauppa avataan yhteistyössä kahden muun käsityöyrittäjän kanssa, se on aivan ihana kauppa! Se on vanha lihakauppa, lattia on alkuperäinen '50-luvulta ja mä niin näen että Cosecha sopii sinne. Remppaa on tehty jonkin verran tällä viikolla, maanantaina päästään jatkamaan sitä ja pian toivottavasti päästään myös sisustamaan.

Ongelmaksi voi alkuun muodostua se, että varastoa on melko vähäisen. Mullahan on ollut tähän mennessä yhteinen varasto niin verkkokaupassa tai myyntitapahtumissa. Nyt pitäis saada ainakin eroteltua kauppavarasto sekä verkkokauppa, jolloin voisin roudata verkkokauppavarastoani mukana kuten tähänkin saakka.


En millään malttaisi odottaa enää kolmea viikkoa, mutta toisaalta, tässä on hyvää aikaa kasvattaa varastoa ja tehdä lisää tavaraa. Etenkin melkein heti kun kaupan ovet ovat avattu, kipitän Seinäjoelle Kädentaitomessuille!

Kaupan avaamisen myötä muutama asia muuttuu
- Yrityksen virallinen osoite on 8.9.2014 alkaen Puutarhakatu 16, Turku
- Verkkokauppavarasto siirretään kaupan yhteyteen
- Cosechan työhuone siirtyy osittain Puutarhakadulle, jolloin pystyn työllistämään niin työharjoittelijoita kuin työkokeilijoita! Lue lisää täältä(KLIK!)!
- Kolmen kauppa avaa ovensa virallisesti torstaina 25.9.2014 klo 11 ja avajaisia vietetään kolme riemukasta päivää!

Mä oon niin täpinöissäni ja hitsin vimpulat, tänään ja huomenna on Mukava messut niin avajaiset ja kaupan mainostamisen pommitus on aloitettu!
Tää vuosi on ollut niin ihmeellinen ja nyt ollaan vasta eletty yhdeksän kuukautta sitä, mitähän loppuvuosi tuo tullessaan?! :D

♥:llä Mirka