sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Vihdoin!

Olen vaatteiden loppuunkuluttaja. Kulutan mun lempivaatteeet kirjaimellisesti loppuun.
Ja olen laiska hankkimaan uusia. Se johtunee ihan siitä, etten vaan kertakaikkiaan löydä itselleni sopivia vaatteita. Niiden ostaminen on ihan täyttä tuskaa, koska ne eivät istu ja ovat aivan liian lyhyitä. Housuja löydän jonkin verran, mutta yleensä niissäkin muodustuu ongelmaksi se että vyötärön kohdalta ne ovat aivan liian isot.

Mulla on toki koneet, joilla vaatteita säädän ja muutama vuosi taaksepäin jaksoinkin väkertää, mutta sitten minun ihana rakas ensimmäisen Singerini melkein sanoi ittensä irti, en jaksanut sitä käyttää kuin ihan enintään tarpeen tullen. Se oli turhauttavaa tehdä sen kanssa mitään, kun lankojen asetukset olivat koko pielessä, lanka katkeili vähän väliä ja ommel oli ihan järjettömän löysää. En saanut edes aikaiseksi viedä sitä korjautettavaksi, enkä nt tiedä kannattaisiko sitä enää korjauttakaan.

Mieleeni pulpsahti tuossa helmikuussa, että äidilläni on täysin toimiva Singerin saumuri. Ainoa ongelma siinä oli se, että sen poljin oli rikki. Minulla oli toimiva poljin, mutta viallinen saumuri. Ehdotin äidilleni kauppaa. Minä saisin saumurin ja äidilleni tulisi hyvä mieli. :D No totuus oli tässäkin se, että hän ei edes käyttänyt pahemmni saumuria ja jos käyttäisi, hän lainaisi sellaisen omalta äidiltään.
Lopputuloksena minä siis käpyttelin iloisena kotiin uuden (vanhan) saumurin kanssa. :)

Tällä viikolla tajusin, että olen jäämässä pienelle lomalle, kun en tiedä koska pystyn seuraavan kerran lomaa pitämään (ehkäpä syksyllä...), eikä mulla ole mitään päälle pantavaa! En halua ostaa kovin mielelläni vaatetta kaupoista, kun en tunne vaatteet tuotantoketjua, tai no ainakin eräistä kaupoista tiedetään ettei niitä tehdä hyvissä oloissa ja tällä hetkellä varaa ei ole ostaakaan pahemmin, vaikka mieluusti tukisin suomalaisia yrityksiä (tätä kompensoin sitten ostamalla pieniä asioita suomalaisina).
Joten ainoa ratkaisu on tehdä itse.

Ostin joskus viime kesänä Majapuun verkkokangaskaupan jonkin sortin "hulluilta päiviltä" palalaarista PaaPiin ihanaa Siiri&Myyry -kangasta. Tämä vajaa metrin pituinen kangas odotti ja odotti, jotta saisin inspiraation joku kaunis päivä. Se päivä koitti tällä viikolla.


Ongelmanani on löytää myös tarpeeksi pitkiä paitoja. Kun tuota rintavarustusta on, aivan liian usein paidat jäävät aivan liian lyhyiksi ja alaselkä keikkuu paljaana. Se on sellainen tunne, jota inhoan, koska alaselkä vilkkuu, palelen. Ja jos palelen, niin palelen oikein reilusti. Joten onneksi tuota kangasta riitti reilusti ja sain siitä ihan melkein koko pyllyn peittävän t-paidan. Hihat jäivät ehkä hintsusti liian isoiksi, mutta ei se haittaa. Tuo sopii niin talveen kuin kesään! :)

Ja kun kerta vauhtiin päästiin, niin tehtiinhän sitä paitaa nyt vielä kaksi kappaletta samalla kaavalla! :D


Tämän kankaan bongasin lähikangaskaupasta ja rakastuin siihen heti. Ongelma oli se, että siitä ei saanut koko pitkää, kun tämä oli palalaarin löytöjä. Kiersin moneen kertaan kaupan läpi, että josko sieltä löytyisi tähän paitaan sopivaa resoria tai muuta trikookangasta, mutta ei löytynyt. En halunnut mustaa, enkä valkoista, mutta en myöskään harmaata enkä oikein nähnyt, että tuohon olisi nyt sopinut edes mikään kirkaskaan väri.
Koska aikaa oli hetken ennen ystävän saapumista teelle, kurvasin pikavauhdilla keskustaan Euronkankaaseen. Kangas messiin ja sieltä tarttui käteen tuollaista beigeä polkadottia!

Alun perin polkadottia piti tulla vain alas, kaula- ja hiha-aukkoihin. Toisin kävi, kun leikkasin päin honkia paidan takakappaleen. No paidan takakappale on nyt sitten beigeä polkadottia. Onneksi olin kaukaa viisas ja ostin polkadottia tarpeeksi. Muutoin olisi voinut hieman ketuttamaan.



Olin ostanut joskus pari vuotta sitten naamakirjan retroryhmästä vintagefarkkukangasta. Melko ohutta, mutta hyvin kaunista kangasta. En lyötänyt sille koskaan käyttöä, enkä pahemmin ole sitä uskaltanut "tuhlata", vaikka sitä nyt muutama metri löytyneekin vieläkin... Olin haaveillut myös jonkin sortin merimiesasun tekemisestä, mutta kuten aina ennenkin mun ajatukset aina muuttuu matkan taittuessa. Tästä ei tullut meriaiheista, koska mulla ei ollut tarpeeksi nappeja ja ehkä olisin kuitenkin halunnut tehdä kokonaisen mekon. Näinpä tein siis hameen ja aikasemman t-paidan kaavalla raitapaidan. Hameen reunaan tuli kaunista omaan varastoon joskus hankittua kukkanauhaa ja paidan reunoihin luomuresoria (paidan kangaskin on muuten luomua ja Suomessa kudottua).

Ainoa ongelmani on ehkä pelko, että tuosta hameesta tuli liian lyhyt. Iän karttuessa olen onnistunut keräämään jalkoihin hieman löllöä, joka ei ole vielä häipynyt sitkeästä jumpasta huolimatta, niin on tullut myös pieni ongelma esiintyä liian lyhykäisissä. Mutta ehkäpä mä nyt kokeilen ja katson miltä tuntuu ja vilkkuuko ne löllöt sieltä vai ei. :D

Mutta isoin ongelmani viimeisen vajaan vuoden ajalta on se, että löysin itselleni aivan täydelliset Iron Fistin kengät. Ne olivat juuri niin kauniit ja ihanat, mutta niiden yhdistäminen mihinkään vaatteeseen tai asusteisiin oli mahdoton tehtävä, kunnes keskiviikkona kävin lähikangaskaupassamme. Siellä nökötti trikoo-alueella lohenpunainen kangas, ihan yksinään koko pakka. 
Tiesin heti, vaikkei minulla ollut edes kenkiä mukanani, että tuossa on se kangas joka sopii täydellisesti.


Vai väitätkö vastaan? ;)

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja painella lomailemaan! :)
Olen nyt siis pienellä (aikaistetulla) kesälomalla 10.4. saakka ja sen jälkeen ollaan heti 11.-13.4. Saaristolaismarkkinoilla Turussa eli kiirettä pitää... ;)

♥:llä Mirka

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Verkostoitumisen voimaa

Tuntuu hassulta, kun lähdin tekemään myymään käsitöitäni lähes kaksi ja puoli vuotta sitten, etten omannut yhtäkään kontaktia alalle.
Ainoat yrittäjätuttavuudet oli isäni ja siskoni.
Silti sisällä oli huima palo.

En tiedä tuliko se huimapalo siitä, että vihdoin sain tehdä jotain omaa, johon kukaan ei voisi sanoa poikkipuolista sanaa (vaikkakin näiden vuosien kokemuksella niitä neuvojia, ohjastajia ja asioita omiin hyppysiin haluavia on, JA PALJON!) vai mistä. En tiedä.

Minulle kävi tuuri, kun istuin anoppilan sohvalla lukemassa paikallislehteä ja silmiini osui mainos Retrotori & Brunssi -tapahtumasta. Siinä samassa hetkessä tiesin, että tuo tapahtuma on minulle ja sinne minä aion.
Kävin tapahtuman järjestäjän luona ja sain varattua paikan itselleni kyseiseen tapahtumaan.
Odotukset olivat suuret, mutta kenelläpä nyt ei olisi? :D
Totuus myynnistä ja siihen harjaantumisesta tuli kyllä myöhemmin, viisastuttuani, mutta siitä jollakin toisella kertaa.

Tuossa tapahtumassa tapasin myös muita paikallasia kädentaitajia. Tällä hetkellä kerralla minun epävarmuuteni ihmisten suhteen näkyi, enkä kovin helposti uskaltanut ottaa kontaktia muihin kuin tuttuihinin ihmisiin ja ne olivat muutama kaveri sekä rakas apulaistonttuni.

Seuraavalla kerralla otin jo enempi kontaktia muihin, juttelin ja kerroin itsestäni. Keväällä huima nousu alkoi, kun minut pyydettiin paikallisten vaatesuunnittelijoiden kanssa rakentamaan ihan ihka oikeaa muotinäytöstä.


Tapasin myös Skanssin yhdessä tapahtumassa Ruustinnan tytöt. Keväällä päätimme lyödä viisaat päät yhteen ja syksyn 2012 tullen syntyi ihan ihka oma Dear Design. Siellä olisi vain itse käsityöläisiä, myyjät myisivät vain omia tuotteitaan, eikä paikkahinta olisi useissa sadoissa euroissa. Ensimmäinen DD oli menestys ja sitä kautta pääsin myös käyttämään muotisanaa, verkostoituminen.
Löysin nimittäin Dear Designista erään aivan ihanan käsityöläisen, jonka kanssa kiersimme erilaisia tapahtumia Turusta Tampereella ja Helsinkiin! Mulla oli hurjan hauskaa ja mitä parasta, aina oli kaveri, jonka avulla pääsi niin syömään kuin vessaan ilman isompaa hätää, että tarvitsisi jättää myyntipaikka yksinään! :)


Olen kuitenkin yhä arka, en osaa ottaa kehuja vastaan, vaan menen usein ihan sanattomaksi jos joku kehuu, mutta nyt olen viimeisen viikon aikana päättänyt, että jos aion (lue: kun aion) menestyä tällä alalla, en voi pelätä! Minun on opittava olemaan ylpeä itsestäni, ylpeä omasta kädenjäljestä, opittava kertomaan ylpeästi (mutta ei nokka pystyssä ;) ) omasta työstäni ja iloita siitä, että olen ihan itse rakentanut Cosechan.

Liityin noin 3 viikkoa sitten erääseen Facebook-ryhmään, se oli yrittäjänaisten oma ryhmä. Siellä on ihan hirmuisesti upeita naisia jotka pitävät yhtä ja tsemppaavat toisiaan. Heillä on myös ketju, jossa jokainen saa esitellä omat sivunsa. Laitoin sinne muutama päivä sitten ja yllätyin sen ryhmää voimasta ja naisten halusta tukea toisiaan!
Cosechan tykkääjä-määrä nousi 37 tykkääjällä ihan muutamassa päivässä! (Ilmeisesti lisää kasvua on odotettavissa, nimittäin ryhmässä on yli 2000 jäsentä...)
Eli ei se ole pölöä sanoa, että verkostoitumisessa on voimaa... :D

Jos et vielä diggaa Cosechasta, klikkaa TÄSTÄ ja pääset mukaan menoon ;)


Psst... Verkkopuotiin on lisätty Lehtipöllöt -sarjaa, klik! ;)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Mitään ei heitetä hukkaan!

Mua on kauhistuttanut joissain paikoissa, kun hyvää käytettävää tavaraa heitetään roskikseen, joskus jopa rikotaan tahallaan, ettei muut vaan missään nimessä saa sitä käyttöön.
Tätä tekee niin yritykset kuin yksityiset ihmiset.

Kun tässä on elenyt pienillä rahoilla, niin sitä on oppinut ettei oikeastaan mitään heitetä pois ennen kuin se on käytetty loppuun. Vaatteita, tavaroita myöten. Olen hankkinut uuden tietokoneenkin näytön vasta siinä vaiheessa, kun vanha ilmoitti hajoamisestaan. 

Aina kun leikkelen kankaita, niistä jää ylimääräisiä paloja, jotka ovat aivan liian pieniä, mutta kuitenkin liian isoja paloja pois heitettäviksi. Usein myös kankaista jää kankaan loppupäästä isojakin paloja, joista ei saa käytännössä mitään. En ole tilkkutöiden ystävä, mutta säästän ylijäämät aina.

Viime vuonna otin valikoimaan ihania minikukkaroita ja ne loppuivat hyvinkin nopeasti. Jostain syystä en saanut tilattua uusia kehyksiä, ennen kuin vasta nyt tammikuussa.

Ne saapuivatkin melko nopeasti, mutta koulun, töiden ja kaikenmaailman yrityskuvioiden kanssa tämä uusien tuotteiden valmistus on vähän jäänyt keskeneräiseksi. Tähänkin tulee muutos, kun parin viikon päästä tuo koulutuskin loppuu ja päästään palaamaan normaaliin rytmiin. :)

Helmikuussa järjestin kilpailun Facebook-sivuilla, joissa osallistujat saivat äänestää tahtomansa minikukkaro-mallin valikoimaan.
Kilpailun voitti VIIDEN äänen erolla Minituhti. Kilpailu oli hyvin tiukka ja itse ainakin jännitin ihan viimeisille minuuteille asti, kumpi sen voitti. Äänestykseen osallistujista yksi taas puolestaan voitti Minituhti-kukkaron itselleen valitsemassaan värissä.


Tänään vihdoin sain viimeisetkin 3 kuvaa muokattua ja liitettyä verkkopuotiin, joten nyt siellä on kaikki 33 kappaletta erilaisia Minituhteja!

Minituhdin hinta on 12 € / kpl ja ne löytyvät omasta lokerostaan, päälokeron Kukkarot alta :)
Minituhtien oma osasto on täällä(KLIK!)!


Psst... Outlet -osiosta löydät myös poistohintaan Olkapussukat. Niiden malli muuttuu, niin vanhanmalliset varastovalmiit myydään niiden alta pois ;)

Psst... Nro 2: Mikäli kangaspalasta ei saa tehtyä Minikukkaroa, saadaan niistä useinmiten sitten edes kännykkäpussille hihna... Eli vieläkään ei ole toivoa menetetty ylijäämätilkkujen suhteen!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kansainvälisiä vieraita

Viime joulukuussa seiskellessani kauppakeskus Hansan torilla eteeni saapui japanilainen nainen, joka kertoi että hänellä on ystävä Japanissa, joka voisi olla kiinnostunut tuotteista. Ojensin hänelle käyntikortin ja jäin odottelemaan mahdollista yhteydenottoa.

Sainkin sellainen tammikuussa. He haluaisivat Japaniin jälleenmyyntiin tuotteitani! Oletin kyseessä olevan yksi japanilainen ystävä, kun hän ystävästä puhui, mutta että jälleenmyyjä! Herranpieksut sentäs!
Hihkuin innosta, mutten uskaltanut huudella sitä kaikkialle. Olen oppinut elämässä pitämään pääni kiinni asioista, jotka eivät ole vielä mustaa valkoisella.
Tilaus tuli heiltä muutamaa päivää myöhemmin ja se toimitettiin noin viikon kuluttua heille. Kerrankin posti häikäisi nopeudellaan, kun tuotteet olivat 4 arkipäivässä noudettavissa Japanin postista!

Tuotteet, jotka lähtivät Japaniin! :)
Tänään sain kansainvälisiä vieraita. Hän oli oma jälleenmyyjäni, joka halusi tulla tutustumaan työhuoneelle tuotteisiini sekä minuun.

Mielestäni on ihan ehdottoman upeaa, että jälleenmyyjä (varsinkin toiselta puolen maailmaa) tulee ja tutustuu tuotteisiini, juurikin sinne missä niitä valmistetaan. Nyt sitten pietään peukut pystyssä ja toivotaan parasta, että japanilaiset hullaantuvat myös tuotteisiini samalla tavalla kuin Cosechan kännykkäpussit ovat hurmanneet Suomessa!:D

Japanin jälleen myyjä onpi:
Hokuo club
Ja osoite on:
3020-892 Hokujo Hakuba-mura, Kitaazumi-gun, Nagako-ken
399-9301 Japani

Jos satut poikkeemaan syystä tai toisesta Nagakoon, niin olisinko ihan superiloinen jos näpsäisit kuvan ja lähettäisit sen minulle, niin ihan varmasti palkitsisin! <3

Hokuo clubin toimitusjohtajan käyntikorttia :)
Olen ihan hirmuisen onnellinen 

♥:llä Mirka


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pelasta Mirkan selkä!

Mulla on synnynnäinen selkäsairaus, tutummin skolioosi. Se tarkoittaa sitä, että mun selkäranka ei ole suora, vaan selkä ja selkäranka on kieroutunut ja se aiheuttaa minulle kovia kipuja ja siitä on myös aiheutunut se, että selän vasemman puolen lihas on voimakkaampi kuin oikean puolen tuosta selkärangan keskikohdalla. Tästä aiheuttaa myös lisäongelmia selälle ja se kipeytyy entistä herkemmin.

Nämä yhdessä aiheuttavat sen, että pitkään istuessani se aiheuttaa ongelmia ja nyt etenkin koulussa istuessani olen huomannut, että kuinka huonot ne penkit ne onkaan.

Saatika oma TYÖTUOLINI!
Hitsinpimpulat sentään, että miten mä olen tuollaisella istunutkaan.
Mun aikaisempi työtuoli, joka oli jo alkujaan ihan kammottava, päätti sitten tehdä temput ja meni rikki. Se huojui kuin tornadon pyörteissä heiluvat puut ja istuma-asento oli erittäin huono. Siinä istuttiin etukenossa, joka on ehkä kaikista huonoin asento meikäläiselle. Korvasin sen nyt tällä viikolla tavallisella keittiön tuolilla, joka on ensinnäkin aivan liian korkea ja hyvin epäkäytännöllinen töiden teossa.


Olen jumppamaalla saanut selkää parempaan kuntoon, muttta se ei yksinään riitä. Koska työni sisältää paljon istumatyötä niin ompelu- kuin tietokoneella, on hyvä ja oikeanlainen työtuoli kultaakin kalliimpi. Oikeanlaisella työtuolilla ja jumpan yhteistyöllä saan minimoitua skolioosista aiheutuvan haitan ja silloin työkykyni pysyy tallessa vielä piiiiiitkäääään. :)

Apuun siis säntää: Pelasta Mirkan selkä -proggis!
Ostamalla Cosechan tuotteita, saat 5 % alennuksen kaikista varasto- ja mittatilaustuotteista, kun käytätte koodia TYÖTUOLI. Lisäksi kun liitätte koodin tilaukseen, koodilla ostettujen tuotteiden myyntituotolla (verot ja muut maksut poislukien) ostan itselleni kunnollinen työtuolin. Haaveenani on usean sadan euron arvoinen satulatuoli, mutta sellaiseen toistaiseksi ei ollut varaa, mutta varaamalla erityisen rahan tätä varten saan kerättyä rahat kasaan ja vihdoin pystyn hankkimaan kunnollisen työtuolin. 

Alennuskoodi on voimassa 30.4.2014 saakka ja sen voi käyttää verkkopuodin ostoksissa. Tilauksen verkkopuodista voi tehdä myös sähköpostitse tai puhelimitse. Alennus ei koske postikuluja, mutta sen voi käyttää kaikissa toimitustavoissa. :)
Etua voida yhdistää muihin tarjous-, alennus- tai lahjakorttikoodeihin.

Eli ostamalla nyt tuon koodin kanssa varmistat sen, ettei mun selkä tule prakaamaan ajan kanssa ihan totaalisesti ja pystyn jatkossakin suoriutumaan kännykkäpussien ja kukkaroiden valmistuksesta!

PELASTA MIRKAN SELKÄ - OSTA COSECHAN TUOTTEITA! :)
Ostoksille pääset tästä(klik!) ja tätä kirjoitusta saa jakaa!


Mirka ja Mirkan selkä kiittää!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Supermahtista naistenpäivää ♥

♥ Aivan superihanaa naistenpäivää 

Halusin toivottaa teille kaikille, jokaiselle ihanaiselle naiselle iiiiiihan supermahtavaa naistenpäivää, koska olette joka ikinen sen ansainneet!

Ja sen myötä halusin myös hieman kirjoitella aiheesta ja siitä, kuinka tärkeää on että arvostamme jokaista ympärillämme olevaa, mutta eritoten tänään osaisimme vaikkapa kertoa ystävällemme, äidillemme, vaimolle, siskolle tai jollekin muulle naiselle, että he ovat upeita!


Itseäni jäi hieman vaivaamaan viime lauantainen blogikirjoitus, jossa kirjoitin usean vuoden koulukiusaamisen tuotoksesta ja siitä miten se kantaa vieläkin viittaansa ylläni. Toki se kantaa, eihän peruskoulun päättymisestäkään ole kuin vasta 9 vuotta. Mutta 9 vuoden jälkeen, 24-vuotiaana, voinen sanoa että olen ihminen, joka näkee sateessa sen että aurinkokin tulee pian. Ja siihen on auttanut se, että olen rehellisesti löytänyt sen homman mitä haluan tehdä ja olen saanut siitä ihan hurjasti onnistumisen kokemuksia. Viime kirjoituksen kommenttien myötä tajusin myös sen, että minun pitää olla itselleni armollinen, eikä aina vain pelätä pahinta mahdollista, koska se estää myös mua toimimasta mulle parhaimmalla tavalla! (Kiitos siis kaikille tukensa antaneille!  )

Kuinka ihanaa olikaan herätä tänään tuossa puoli yhdeksän aikaan, kun tuo ihana keltainen pallero paistoi niiiiiiin kirkkaalta taivaalta, etten muista koska se olisi viimeksi niin kovin ja LÄMMITTÄVÄSTI paistanut! Mulla oli peiton alla ihan kuuma! :D
Ja sitten sänkyyn kiipesi meidän lähes-vanhaherra Herra Möö. Hän on pian 9-vuotias karvainen kaveri, joka on totaalisen vekkuli kaveri. Hänen kanssaan kehräsimme aamun ihania yhteisiä hetkiä. ♥ 

En ole pahemmin puhunut blogissani koulusta ja itseasiassa täytyy myöntää että koulu on vienyt myös niin paljon energiaa, että työasioitakaan en ole jaksanut niin aktiivisesti puuhata. Mutta se mitä tuo koulu on tuonut tullessaan, on ollut aika isoja tunneryöppyjä.
Esimerkiksi rahoituksien ja kannattavuuslaskelmien teossa on kauhistuttanut järkyttävät summat mitä pitäisi myydä, jotta saa itselleen kohtuullisen toimeentulon sekä monet muut laki- ja verotusasiat.

Eilen keskustelin opettajan kanssa ja juttelimme siinä Cosechan tulevaisuudesta ja siitä mihin sitä lähdetään viemään, niin kaikki epävarmuus asiaa kohtaan haihtuivat eilen. Nyt edessä on paaaaaaaljon paperitöitä, mutta eilen myös päätin sen että se suunnitelma ja ne villit unelmat joita olin päässäni pyöritellyt, tulevat myös toteutumaan. On ihan huippuhienoa, että ympärilläni on perhe ja ystävät (sekä tuotteitani ostavat ihmiset!) jotka tukevat, mutta myös ammattinsa osaavia heppuja, jotka pistävät bensaa liekkeihin ja antavat tulevaisuudelle suurta toivoa.

Täten siis meidän karvaiset ja vähän karvattomammat heput toivottavat teille mitä PARHAINTA NAISTENPÄIVÄÄ 
Uskokaa unelmiimme, uskokaa ennen kaikkea itseenne ja tehkää itsenne onnellisiksi! 
(Ne unelmat ja toiveet kyllä toteutuvat, vaikka elämä tuntuisikin olevan harmaata ja tunnelinpäässä ei olisikaan valoa, kunhan vain jaksaa uskoa niihin! Nim.merk. Kokemusta on!)


Psst.... Verkkopuodin kukkarovalikoima on suurimmillaan ja tän päivän aikana lisään supersuosittuja tuplakukkaroita, käy kurkkasemassa osoitteessa www.cosecha.fi!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Sosiaalisen mualiman kaiken karvaiset hullutukset!

Kun aloin rakentamaan Cosechaa kohta pian kolmisen vuotta sitten, olin ihan ulalla oikeastaan kaikesta verkkokauppoihin, sosiaaliseen mediaan ja muuhun sen kaltaisiin hullutuksiin. Aikani opiskeltuani etenkin verkkokauppa-alan markkinointia ja istuttuani kymmeniä tunteja tietokoneen ääressä, minut valtasi yllättävän iso turhautuminen vuoden vaihteessa.

Olin jo pitkin syksyä huomannut kuinka Facebook vähensi koko ajan julkaisujen näkyvyyttä tykkääjien uutissyötteestä ja vielä parhaiten viime syksynä tavoitit pelkällä tekstipäivityksellä hurjan paljon tykkääjiä. Linkkejä oli ihan turha laittaa, ne eivät näkyneet oikeastaan kenellekään. Vuodenvaihteessa naamakirja ihan julisti, että jatkossa tulevat näkymään vain parhaat päivitykset. Ymmärrän kyllä, että he halusivat parantaa näkyvyyksiä niiden julkaisujen kohdalla, jotka oikeasti saivat ihmisiä liikkeelle.


Mutta jotain meni vikaa, nimittäin yrittäjien leirissä kiehui ja moni yrittäjä eri palstoilla kertoi kuinka ketuttavaa oli nähdä kymmenien Facebook-työtuntien menevän hukkaan, koska omistajat halusivat että tavoitat parhaiten tykkääjät maksalla kylmää käteistä (vaikkakin tässä tapauksessa mainokset maksetaan joko PayPalilla taikka luottokortilla).

Ymmärsin monen turhautumisen Facebookin suhteen ja ymmärsin myös kuinka monen leirissä kuhisi niin paljon, että se ajoi myös muihin verkostoitumispalveluihin kuten Instagram ja Pinterest.

Itsekin menin liittymään joskus viime vuoden Cosechan nimissä Instagramiin ja vasta viime aikoina olen huomannut sen hienouden ja helppouden. Kuinka kivaa onkaan jakaa päivän kohokohdat aamun ensimmäisestä viisaudesta illlan viimeisiin karvaisiin hetkiin. Sieltä olen löytänyt myös uusia tuttavuuksia ja mikä parasta - saan heidän kuvansa suoraan uutissyötteeseeni ilman, että he joutuvat maksamaan siitä! :D Ihme, ettei naamakirjan omistajat ole vielä keksineet rahastaa niillä, jotka haluaisivat nähdä tykkäämiensä sivujen päivitykset, siis niin että tykkääjiltä kaavittaisiin rahat.


Instagramin "huono" puoli on siinä, että sinne ei pääse kuin omistamalla tabletin tai älypuhelimen, mutta mikään ei olekaan helpompaa kuin napata kännykällä kuva ja muutamassa sekunnissa sitä voi kuka tahansa pällistellä, missä tahansa. :)

No mutta minulla riittää vielä paljon tutkittavaa. En ole suoraan sanottuna oikein päässyt sisään Twitterin maailmaan, vaikka tuo onkin hyvin iso ja kova sana maailmalla. Minulla on sinne niin Cosechan tunnukset kuin myös omat henkilökohtaiset, mutta jotenkin en ole vain saanut tuosta punaisesta langasta kiinni.

Pinteristin tili kuitenkin minulta löytyy, mutta jotenkin olen kokenut hitaaksi ja hankalaksi satojen kuvien lisäämisen, vaikka sekin aika varmasti tuottaisi tulosta, jos jaksaisin innostua pinnailemaan. Jotenkin kuitenkin loppujen lopuksi, tälläkin hetkellä oma aikani on niin kortilla, etten kertakaikkiaan vain jaksa enkä kykene mietiskelemään kaiken maailman pinnaamisen saloja.

Näiden lisäksi on vielä kaikenmaailman kookleplussat, linkedinnit ja mitkä vielä!
Jotenkin on tuttua ja turvallista pysyä siellä naamakirjassa, mutta toisaalta - en enää tavoita sieltä Cosechan kavereita samalla tavalla kuin ennen, niin olisiko aika miettiä muita markkinoita? :)
Etsyhän ei muuten ole sinänsä sosiaalinen media, vaan enemmänkin kauppapaikka ja heti kun saan kielenkäännökset, niin kyllä Cosechalla aukeaa pikkuinen Etsy-putiikkikin!

Löydät Cosechan yhä naamakirjasta, kännykuvien ihmeellisestä Instagramista, Twitteristä sekä pinnaamisen maailmasta!

Missä kaikkialla sä oot mukana vai oletko some-kapinoitsija? 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Dear Design saapuu taas!

Mä oon niin kevät ja kesäihminen.
En piä talvesta yhtään. Syksyn ensimmäiset viikot vielä menettelee, kun aurinko paistaa ja maailma täynnä on väriä. Mutta sitten iskee pimeys, ei ole valoa, eikä aurinkoa, tänä talvena ei ollut edes lunta, joka olisi tuonut sitä pientä valkeutta maailmaan.

Sen takia olisinkin halunnut skipata elämästäni tämän muutaman kuukauden, kun maailma tuntuu pysähtyvän kokonaan eikä oikein missään tapahdu mitään. Istua kökötän himassa ja ehkä hyvällä tuurilla kasvatan varastoni kokoa.

Mutta sitten on pieniä valonpilkahduksia, vaikkakin tulevaisuudessa.
Nimittäin me Ruustinnan ja Planet Starin tytöt löimme taas päämme yhteen viime keskiviikkona teen, kahvin ja herkullisten mango-valkosuklaakakkujen (jota kylläkin minä vain kuolasin suu valuen, kiitos laktoosin!) kera ja päätimme tärkeitä päivämääriä.

Dear design, tuo lempitapahtumani, tulee taas kaupunkiin!
Hakuaika on käynnissä ja innolla odotan uusia kädentaitajia ja sitä ihanaa henkeä, joka tapahtumassa on!

Dear Design on siis meidän neljän tytön yhteinen projekti, johon lähdimme kun kyllästyimme kalliisiin tapahtumiin, joihin pääasiassa aina valittiin samat myyjät kuin edellisinä vuosina. Tai toinen vaihtoehto, että niissä oli ilkeä menettely: Jos et ole ollut laisinkaan, et ehkä pääsekään!
Halusimme taistella tätä aatetta vastaan ja vastaiskuna syntyi pienoinen tapahtumamme, joka järjestetään nyt toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna VIIDETTÄ KERTAA!!!!

Viides tapahtumamme järjestetään Turun parhaaksi paikaksi osoittautuneessa kauppakeskus Hansassa eli aivan Turun sydämessä. Rustaa päivämäärä 3.5.2014 (lauantai) kalenteriin. Tapahtuma on tuolloin auki KOOOKO päivän eli klo 10 - 18. Hakuaika on tästä päivästä aina 23.3.2014 saakka ja haku tapahtuu tutusti lomakkeen(KLIK!) avulla! :) 

Se vielä, että Dear Design on ihan alusta alkaen suunniteltu siten, että osallistujat saavat vain olla nk. pieniä tekijöitä, jotka tekevät itse tuotteensa ja ovat itse niitä siellä myymässä. Jälleenmyyntiä ei saa harjottaa, koska tarkoituksenamme on tukea sitä uutta osaamista, joka ei välttämättä muutoin pystyisi osallistumaan kaiken mualiaman kalliisiin kekkereihin. 

IHANAA, kevät ja Dear Design saapuu kaupunkiin! 

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Pelko joka lannistaa.

Pöh ja pah ja mähhh.
Sitten tulee pieni naurunhihitys ja jään miettimään mutrusuuna mitä oikein kirjoittaisin.

NIINPÄ!
En edes halua laskea kuinka monta kirjoitusta olen tällä viikolla aloittanut ja pyyhkinyt pois. Tänäänkin puhutaan varmaan jo viidestä, mutta ei nyt sentään ihan kymmenestä.
Mulle on iskenyt se kuuluisa kirjoitusblokki.
Saan kyllä sanoja paperille, mutta onko se sitten kovin järkeviä lauseita sisältävää tekstiä, en osaa sanoa. Ainakin ne on helposti siitä pyyhkiytynyt pois.

Olen tämän viikon ollut jumppaamatta ja sen huomasi viimeistään tänään, kun alaselkä ja niska alkoivat olemaan niin jumissa, että aloin harkita taas kipulääkettä. Mutta lokakuussa aloitettuani päivittäisen jumppaamisen, on buranan syönti hiipunut lähes nollaan, lukuunottamatta sitä tiettyä aikaa kuukaudesta.
Ja nyt sen taas huomaa, kuinka tärkeää se jumppa on minulle.

Aloitettuani jumppaamisen huomasin myös paljon asioita omassa mielessäni. Oma mieleni on ollut hurjan paljon parempi, enkä ole vaipunut niin suureen epätoivoon eikä stressikään ole painanut samalla tavalla.
Mutta jos mennään aikaan ennen jumppaa, mutta mennään vielä syvemmälle.

...Aikaan, jolloin en uskonut itseeni. Sellainen oli ja huomaan vielä tänä päivänäkin välillä tappelevani sen asian kanssa, että pelkään. Pelkään niin julmetusti sitä, että menetän yhdellä virheellä koko Cosechan. Koko monen vuoden työn ja päädyn takaisin makaamaan päivät tietokoneella ja miettien, että mahdanko koskaan löytää omaa paikkaani tässä yhteiskunnassa.
Olen käsittänyt tämän laajuuden vasta viime aikoina ja se nimenomaan, että olen arka paikoissa joissa minun pitäisi tuoda oma osaamiseni esiin, vertailematta sitä muihin.


Viime maanantaina istuin tutussa koululuokassa ja mietin, että mihin katosi sen Mirkan ilo ja onni heittäytyä tilanteeseen, olla rohkea ja miettimättä muiden ajatuksia antaen palaa täysillä. No eipä siihen tarvita maailman viisaimpia ihmisiä, kun sen voi kertoa omalla menneisyydellä. Usean vuoden henkinen kiusaaminen aiheutti isot arvet, enkä niistä tänä päivänäkään ole mielelläni puhunut. Ehkä se, että tunnen leimaavani itseni uhriksi ja monet ihmiset (jotka eivät ole kokeneet kiusaamista) usein kysyvät: "Ai miks sua sit kiusattiin?".
Tähän on hyvä vastata, että niinpä, kerropa se.

Mutta takaisin siihen pelkoon. Pelkoon, jonka kulkee minun matkassani ja sitä että se estää minua saamasta asioita. Tai itseasiassa, enemmänkin se estää tekemästä asioita, koska pelkään.
Aikanaan sain hylkäyksen eräältä jälleenmyyjältä, näin jälkeenpäin se oli kyllä täysin asiasta, mutta sen viikon kun sain sen sähköpostin, olin valmis lopettamaan kaiken. Ja se sähköposti on vainonnut minua siitä lähtien. Se on myös yksi syy, miksi en todellakaan ole uskaltanut harkita jälleenmyyntiä. Entä jos tuotteeni eivät vieläkään kelpaa? Entä jos saan kaikilta mahdollisilta jälleenmyyjiltä pakit tai entä jos niistä jälleenmyyjille myydyistä tuotteista ei yksikään myy?

En ole ollut edes tarpeeksi rohkea kertomaan teille sitä, että kuinka julmetusti pelkään sitä että tämä juttu, johon olen jo upottanut vuosia elämästäni, uppoaakin. Entä jos se uppoaakin niin syvälle, ettei minulla ole minkäänlaista hiiren kokoista mahdollisuut

takaan nousta sieltä?
On ollut helpompi vain kertoa, et JEEE nyt menee sitä ja nyt menee tätä tuotetta. Tokikin ihmiset haluavat sitä kuulla, eikä kukaan jaksa lukea vinkuvia tai itsesäälissä rypeviä tekstejä aiheesta Miksi?.
Mutta olenko minä silloin aidosti rehellinen edes itselleni, jos en kerta kaikkiaan koskaan sano, että hei, täällä tämän kukkaron tai kännykkäpussin takana on yksi aivan pikkiriikkinen ihminen, joka on vuodattanut tämän tuotteen eteen hikeä, raivoa, iloa, kyyneliä ja onnentunteita?


Onneksi voin sen sanoa, että viimeiset 2,5 vuotta elämässäni ovat olleet nousujohteista, olen saanut elämästä ainakin jonkinlaisen otteen ja minun on melkoisen hyvä olla nyt. Mutta jos mietin, että miten olen päätynyt siitä epäonnentunnetta tuntevasta tytöstä iloiseksi ja tulevaisuuteen katsovaksi tyypiksi, on ihan yksinkertainen ratkaisu.
Käsityö. Se, että saan tehdä jotain ihan itse, onnistun siinä ja se tuo myös muille posiitivisia tuntemuksia, on auttanut siinä niin paljon.
Mutta yksikään ei ole niin tärkeä kuin ympärillä olevien ihmisten tuki.
Oli se sitten perhe, ystävät tai tuotteita ostavat tutut ja tuntemattomat.
Ilman teitä en olisi tässä.