sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Taistelua tuulimyllyjä vastaan?

Mun ei pitänyt julkaista tänään tähän aiheeseen liittyvää tekstiä, mutta jotenkin sain itseni sen verran vihaiseksi että päätin kuitenkin kirjottaa.

Minua kiukuttaa, se ei liity kuitenkaan mihinkään yksittäiseen tapahtumaan, eikä omaan yritykseen vaan yleiseen tilanteeseen, taloustilanteeseen.

Tänään taas sain viestin, että paikallinen erikoiskauppa sulkee ovensa kuun lopussa. Tällä hetkellä olen kuullut liian monen sanovan, ettei pysty enää pitämään ovia auki, pakko ne on sulkea. Osa lopettaa kokonaan, osa siirtyy verkkoon ja osa keksii uutta tilalle.
Se, että olen kiukkunen, ei ole yhdistettävissä myöskään kehenkään ihmiseen tai kenenkään tekoihin. Ihan yhtälailla itsekin olen ollut syyllinen, että esimerkiksi meidän oman kaupungin kaunis keskusta on näivettymässä olemattomaksi. Asiakkaat siirtyvät kauppakeskuksien ilmaisiin parkkihalleihin ja ostoskeskusten syövereissä voi seikkailla joka säällä.

Osa tästä on kiukusta on myös pelkoa tulevasta: Entä jos asiakkaat eivät löydäkään kauppaan? Entä jos emme onnistukaan siinä missä olemme haaveilleet? Entä jos minun asiakkaisiin iskee lama sillä tavalla, ettei heillä ole kertakaikkiaan varaa ostaa minulta enää mitään ja itsekin joudun laittamaan lapun luukulle?


Perustin yrityksen ehkä huonoimpaan aikaan, taloudellinen lama on syössyt pitkään Suomea jo vuoristoratamaisesti alaspäin, eikä loppua sille näy. Välillä jostain yksittäinen valonpilkahdus saapuu eteemme, seuraavan päivän kuitenkin tuodessa surun uutisen useiden satojen potkuista.
Yrittäjyyskurssilla meille kirjanpitäjä sanoi, että tällä hetkellä talouslama koskee suuria yrityksiä, jotka työllistävät useita tuhansia, pienet porskuttaa ihan hyvin. Kuitenkin kun katson yhä edelleen kauniin kotikaupunkimme keskustaa, siellä on nykyään melkein kokonaisia kortteleita tyhjillään olevia liiketiloja, joissa on isot plakaatit "MYYDÄÄN" tai "VUOKRATAAN" ja edellisen "asukkaan" jälkeen jääneet haalistuneet ikkunateipit. Nämä ovat olleet mikroyrityksiä, ehkä hyvällä tuurilla pieniä (työllistäen yli 10 henkeä).

Tulee olo, että en halua lukea uutisia. En halua enää kuulla yhtäkään ikävää uutista potkuista tai lomautuksista. En tahdo katsoa uutisia. Silti se on läsnä. Se on läsnä markkinoilla, se on läsnä messuilla. Se on läsnä kaikessa arjessa, välillä jopa unissa.

Mitä siis tehdä?
No suomalaisen työn liitto on ottanut jo mainoskampanjakseen, että kymppi kuussa luo 10 000 uutta työpaikkaa. Ja vaikkei se kymppi kuussa loisi edes uutta, niin se pitäisi sen työpaikan meillä. Monelle asiakkaalle muistutan heidän miettiessä, että olikohan tämä nyt ihan järkevä ostos, että kiitos, että ostit. Sillä mihin käytät euron, on merkitystä.


Kiitos siitä eurosta, jonka sain tänään. Kiitos siitä tulevasta eurosta, jonka aiot joskus tulevaisuudessa käyttää. Kiitos. ♥

♥:llä Mirka

5 kommenttia:

  1. Juuri viikonlopun Turkulaisessa (muistaakseni, tai sitten oli Aamusetissa) oli artikkeli keskustan liiketiloista ja verrattiin mm. Helsingin ja varsinkin Tampereen tilanteeseen ja hintoihin. Vaikka on olevinaan kohtuuhintaiset vuokrat, niin musta on kyllä järkyttävät hinnat! Ja tosiaan kun ottaa huomioon, että keskustassa liikkuu aina vaan vähemmän ihmisiä… henk.koht. epäilen myös että toriparkki ei vilkastuttaisi sitä keskustaa, se kun tuskin tulee olemaan ilmainen :D Tää on aihe mitä tulee väännettyä useampien tuttujen kanssa ees taas, muttei olla vielä keksitty loistavaa ratkaisua hankalaan yhtälöön. Jatketaan pähkäilyjä ;)

    VastaaPoista
  2. Mä en jaksa uskoa ja tuskin tulee ajatus muuttumaankaan, että toriparkki pelastaisi millään tavoin Turun keskustaa. Tää perustuu jo sille, että keskustassa on useita parkkihalleja ihan torin kupeessa ja kuten esimerkiksi Louhikin, niin siitähän on suojatien ylitystä vailla suoraan torilla!
    Ja kuten kaikissa muissakin, varmasti toriparkissa olisi ihan yhtä kallista kuin muissakin jo olemassa olevissa parkkihalleissa.

    VastaaPoista
  3. Näin turkulaisena parkkihallien suurkuluttajana voin sanoa että Turun kauppakeskusten viimeisin surkea ajatus oli ulkoistaa parkkihallien hallinnointi Q-parkille. Parkkiruudut maalattiin niin pieniksi ettei niihin meinaa osua pienelläkään autolla, saatika järjettömän isoilla katumaastureilla. Toiseksi, Q-park perii aivan järjetöntä hintaa parkkeerauksesta. Siksi myös meidän talous on siirtynyt vallan kauppakeskuksiin juuri sinun mainitsemien positiivisten asioiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun luin tekstini niin korjaanpa hieman: Turun keskustassa on siirrytty Q-parkkiin, Mylly ja Skanssi ovat ilmaisia

      Poista