lauantai 23. elokuuta 2014

Hups, kesä meni jo!

Istua töllötän ihan väsyneenä silmät ristissä tietokoneen näyttöä.
Oon ihan ulapalla. Oon viillettänyt juhannuksesta asti aina jossain, joko yhden päivän tai useamman kerrallaan, välillä pois kotoa, välillä päästen omaan sänkyyn.

Viimeiset 3 viikkoa on mennyt ihan yhdessä hujauksessa. En tajunnutkaan, että kesä loppui osalla, he palasivat koulunpenkille ja ovat jo useamman viikon lukeneet läksyjä ja tehneet tehtäviä. Minä tyttö se vaan painan ja painan töitä. Uutta myydyn tilalle. Ei oo pahemmin vapaapäiviä ole kerinnyt tässä vietellä.


Ensimmäistä kertaa Cosechan työhistorian aikana odotin, että tämä kesäkauden viimeinen tapahtuma on ohitse. Se nimittäin tietää sitä, että voi höllentää tahtia, ottaa vähän rennommin ja nollata.
Ensi viikonloppu on sitten ensimmäistä kertaa 9 viikkoon VAPAA! Mulla on kalenterissa ensi viikonloppu tapahtumien osalta ihan TYHJÄÄ!

Huomenna saanen nukkua rauhassa, syödä aamiaisen pitkän kaavan mukaan ja vain nauttia ihanasta sunnuntaista. Syksy nimittäin tuo jotain aivan uutta kehiin, josta en ihan vielä uskalla puhua. Ensi viikon keskiviikkona vasta.


Mutta mitä jäi käteen kesästä?
No se, että se oli ihan paras! Olen tavannut, tutustunut ja ystävystynyt upeiden ihmisten kanssa. Saanut viettää heidän kanssaan aikaa, saanut olkapään kun on ollut kaikkista pahin väsymisen hetki, saanut halin kun sitä on eniten tarvinnut. Yökylässäkin olen kerinnyt käymään kolleegayrittäjän tykönä, kun hän ihanasti minut majotti luokseen. ♥
Kiertänyt siellä sun täällä, ihan uusissakin paikoissa. Saanut ihan hurjasti uusia ystäviä Cosechalle ja tuotteille, päässyt onnellisuudessa ihan uudelle tasolle.
Kaiken tämän kruunasi hellesäät, jotka hellivät meikäläistä aina heinäkuun Baltic Jazzista Hämeenlinnan Elomessuille. Oon ihan hirmuinen vilukissa, joten jokainen hetki kun on lämmin, on todella iso nautinto.
Viimeisissä kolmessa tapahtumassa on ollut vähän viluisampi, mutta silti toistaiseksi on pärjätty!
Sisätiloihin siirtyminen tulee siis aivan passeliin aikaan, syyskuun lopulla on yksi ulkotapahtuma mutta kyllä sen nyt kestää! Onhan mulla villasukat, kämmekkäät, takki ja pipo ainakin suomalaista käsityötä. :D

Tuli vähän vodaa Keravan valkosipulifestareilla, mutta onneksi vain hetken :D
Tässä vielä syksyn aikatauluja. Lisään Liikkuvan puodin kalenteriin(KLIK!) aina kun niitä varmistuu lisää!
6.-7.9.2014 Mukava Messut, Radio City Areena (kylpylä-hotelli Caribia), Turku
13.-14.9.2014 Babyboom & Kidz -messut, messukeskus, Turku
21.9.2014 Heikinmarkkinat, kauppatori, Turku
3.-5.10.2014 Kädentaitomessut, Seinäjoki
24.-26.10.2014 Osaava nainen -messut, Turku
14.-16.11.2014 Suomen kädentaito -messut, Tampere
23.11.2014 Joulumyyjäiset, Lempäälä
3.-7.12.2014 Naisten joulumessut, Wanha Satama, Helsinki


Mutta tosiaan, ensi viikon keskiviikkona julkistetaan sitten jotain ihan superuuttamahtavaa. Hitsit että on hankala pitää suunsa supussa ja tiedän kuinka inhottavaa on tällä tavalla hehkuttaa, kun ei kerro, mutta nyt on vain mieli maltettava sinne saakka. ;)

♥:llä Mirka

4 kommenttia:

  1. Mukavaa hyvin ansaittua sunnuntaipäivää! Nauti!

    VastaaPoista
  2. Vitsit mikä keikkakalenteri. Minusta kun tuntuu että kaksi Käsityökortteliakin on ihan liikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nythän vasta otan iisimmin. Kesällä oltiin joka viikonloppu jossain menossa, nyt on 9 viikkoon eka viikonloppuvapaa ja kyllä on suunnitelmatkin sen mukaset!! :D

      Poista