maanantai 30. kesäkuuta 2014

"We are open!" ja muut viikonlopun kotkotukset osa 1 / 2

Olen ollut laiska. En ole koskaan ostanut Cosechalle pöytäliinaa. Alkuun se oli jokin epämääräinen lakana kaapista vai oliko edes sitäkään? Perittyäni siskolta hänen lopetettuaan oman yritystoimintansa, Cosecha sai vihriän pöytäliinan. En ole oikeen ollut koskaan vihreän ystävä, vaan enempivähempi lempivärejäni ovat olleet pinkki/vaaleanpunainen, ruskea, beige ja myöhemmin uutena tulokkaana myös kirkas oranssi ja keltainen.

Tuo vihreä pöytäliina seurasi minua, otettuani viime kesän lopussa toisen pöydänkin mukaan, jouduin ostamaan uuden pöytäliinan. Pihinä en suostunut laittamaan rahojani likoon kahteen uuteen, enkä löytänyt sopivaa. Löysin sitten siis toisen vihreän pöytäliinan. Näitä seurasi erään askarteluliikkeen konkurssin myötä vihreät korit, joiden tarkoituksena on palvella kotikutsujen asiakkaita (saavat tavarat suoraan koriin, eikä tarvitse kädessä piellä!). Vihreää, vihreää, vihreää, mutta verkkopuodin ja blogin ulkoasut taas puolestaan puhuivat ihan toista kieltä. En saanut siis suoraa yhteyttä verkkopuodin ulkoasuun (blogista ny puhumattakaan) suoraa yhteyttä liikkuvaan puotiin, joka kyllä pisti hieman harmittamaan.
Katseltuani aikani kolleegoiden upeita pöytäliinoja, minuun iski suuri kateus ja toivoin, että joskus minullakin olisi tuollainen silmä saada pöytä näyttämään hyvältä.

No yksi ongelmani oli myös se, että pöytäliinat olivat aivan liian suuret nykyisiin pöytiin. Sitä joutui taittelemaan ja silottelemaan, taittelemaan vähän lisää ja silottamaan, koska aina jossain oli ryppyjä, kun liinan reuna meni toisen reunan alla ruttuun. Kiukkukin välillä kävi kylässä, kun pöytäliina ei toiminut.

Lopulta muutama viikko sitten löysin ihan täydellisen pöytäliinakankaan, en tiennyt sitä siinä vaiheessa, kun sen ostin, mutta kun siitä oli valmiiksi tehty laukku ja eräs Cosechan ystävä kommentoi kuinka tuosta saisikaan ihanat keittiönverhot, alkoi mielikuvitukseni laukata ja sai aikaan sellaisen ryöpyn, että painelin ostamaan kangasta reilusti (vajaa 6 metriä) ja pääsin valmistamaan ihanat MUOTOONOMMELLUT pöytäliinat. Illan touhuttuani, lopputulos näytti torstaina tältä:
Mikä mattimyöhänen? Liinat valmistuivat torstaina klo 8 ja markkinat alkoivat klo 12, paikalla piti olla jo yhdeksän jälkeen :D
Käsityöläismarkkinat päivä 1 / 4, vanha tuttu järjestys.
Suoraan sanottuna torstai teki yllätyksen, rahaa tuli sopivasti ja koska yöpymis- tai matkakuluja ei ollut, kuluiksi jäi tapahtumasta ainoastaan paikkakulut, jotka 2x2m paikalla oli melko pienet. Alkuun ärsytystä aiheutti, että myyntipaikkojen väliin jäänyt 1,5 m ei ollut läheskään sitä mitä luvattiin, oli tuotteiden asettelu vaikeahkoa. Kännybägit kyllä saivat toivotun huomion, mutta kukkarot ja etenkin kukkarolaukut jäivät sivuun. Oli siis pakko harkita sisustus uusiksi, ei sitä tuolleinkaan voinut jättää! 

Kun kävin metsästämässä sapuskaa itselleni, näin erään tytön hänen omassa piskuisessa teltassaan. Hänelle pitäisi tulla sisään telttaan jotta pääsisi ostoksille, mutta se ei ollut kuitenkaan estävä tekijä ja porukkaa sisällä riitti. Olen huomannut, ettei Suomessa kamalemmin toimi telttasisustus, jossa asiakkaan pitää tulla sisälle. Nyt kuitenkin päätin uhmata luonnonvoimia ja vänkkäsin itselleni, että ehdottomasti panen pöydät seuraavana aamuna sillä tavalla, että ihmiset joutuvat tulemaan sisään, mutta niin että olen itse pöydän takana. Tällöin tiesin, ettei se oli niin pelottavaa tulla siihen ostoksille kuin mitä se voisi olla! Etenkään kun teltassa avaisi kaikki muut seinät paitsi takaseinän.

Koska halusin myös, että pöydän alla tavarat olisi helppo säilyttää, ei uusien pöytäliinojen helmat ylettyneet ihan maahan asti, vaan noin puoli väliin. 
Kun sitten kerta kehitin uuden järjestyksen telttaan, olisi kaikki pöydän alla piilossa olevat kassit ja muut roinat näkyneet kilometrien päähän, ompelin perjantaiaamuna (herätys taas klo 6.30!) liinan takaosaan tarralla irrotettavan lisäosan, eikä tavarat enää näkyneet kaikille! :D

Kännybägien pöydän alta näkyisi suoraan sieltä päin kävelijöille, jollen siihen olisi laittanut tarralla kiinnitettävää lisäosaa :)

Tältä näytti perjantaiaamuna uusi järjestys. Kukkarolaukut tulivat toiselle seinälle, kukkarokäsväskyt pysyivät teltan sisällä keskellä katolla roikkumassa ja olkapussukat (ne mitä oli jäljellä!) roikkuivat oikealla puolen telttaa. Ihmiset pääsisivät telltaan sisälle pois kävelyruuhkasta, ihan rauhassa katselemaan. 

Joo aamulla se osoitti taitonsa, että järjestely oli toimiva, kauppa alkoi heti. Ja hyytyikin. Seisoin monta tuntia tekemättä yhtäkään kauppaa, olin jo harkita että pistän koko puljun kiinni ja alan työttömäksi lusmuksi nostamaan päivärahoja ja sylkemään kattoon. Tulisi ainakin helpommin rahaa kuin yrittäjänä seisoessa kylmässä Suomen kesäsäässä. Eilisen päivän innostus muuttui suoranaiseksi ketutukseksi, koska ihmisiä oli, mutta kauppa ei käynyt. 
Muutos klo 14 jälkeen kuitenkin oli ilmeinen ja kauppa alkoi rullaamaan. Loppujen lopuksi huomasin tilastoja tutkimalla, että pääsin perjantaina 9 euroa parempaan tulokseen kuin torstaina! :D 

Mutta miten kävi lauantaina ja mitä kaikkea rikkoutui sunnuntain tuoksinnassa?
Se selviää lähipäivinä! ;)
(Mä oon kipeä, pää ei toimi, nyt meen sairastamaan, nähdään huomenna tai ylihuomenna!)

♥:llä Mirka

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näytti ja sun tuotteet on tosi selkeästi esillä :)

    PS. Laita mulle fb:ssä kaveripyyntö, jos haluat. Mä en löytänyt sua.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuulla että näytti hyvältä! Ittee aina ihmetyttää kunika sitä jaksaa aina olla säätämässä noiden pussukoiden ja muiden paikkaa, eikä koskaan järjestelmä oo valmis. :D

    Ja kaveripyyntö laitettu! :)

    VastaaPoista