lauantai 26. huhtikuuta 2014

Työhuoneen lauantai-inspiraatio

Olen viime aikoina nähnyt mitä levottomampia unia. On ollut unia putoavista lentokoneista, raskauksista, espanjalaisista koiranpennuista, vankiloista. 
Mutta tänä aamuna heräsin mitä merkillisimpään hetkeen.

Olen kokenut sen aikaseimminkin, se on inspiraation hetki.
Sillä hetkellä saan vastauksen kysymykseeni, johon olen hereillä olessani etsinyt vastausta. 

Tällä kertaa se koski laukkua, jonkalaista olen himoinnut omaan valikoimaani, mutten ole koskaan saanut sitä tehdyksi. Paperille on ihan turha mitään yrittää vääntää, tyhjää siellä vain on. Jos olen jossain muualla kuin kotona, en edes kerkiä ajattelemaan laukkuja, vaan ihan jotain muuta.

Herättyäni söin pika-aamiaisen, katsoin hetken aikaa Mad menin viitoskautta, kunnes päätin että menen kokoilemaan mahdollisesti uutta laukkumallia.

Olin jo aikaisemmin alkanut hamstraamaan uutta laukkumallia varten erilaisia kankaista ja minua oli jo pääsiäisen aikaan kutkuttanut tehdä tästä espanjankielisesti kankaasta itselleni laukku, mutta en saanut millään aikaiseksi, kun odotin sitä inspiraation hetkeä.
Nyt tiesin, että tämä kangas oli yksinkertaisesti odottamassa tätä laukkumallia.

Jätin pois ensimmäisen vaiheen kuvauksen, nimittäin kaavan piirtämisen. Tässä kaavasta on piirretty osa ja se on kiinnitetty kankaaseen.
Terenauhojen muotoonsilitys, jotta niiden ompelu paikalleen olisi helpompaa. Ompelijan työn kannalta tärkeimpiä koneiden lisäksi ovat silitysraudat. 
Jotta laukku muotoutuu pyöreistä kohdista oikein, leikataan nurjalle puolelle vekit.

Päälikankaat ovat nyt ommeltu yhteen, puuttuu enää vuori (...ja kehys).

Vuoriin tulee vetoketjutasku. Tässä on aukko taskulle, toistaiseksi vielä ilman vetoketjua.

Vetoketjutasku on jo saanut vetoketjunsa. Valitsin keltaisen vetoketjun, koska laukussa olevat terenauhat olivat myös keltaisia.
Laukku ihan viittä vaille valmis, mutta voinen sanoa että jo tässä vaiheessa mieleni valtasi kova innostus kuinka onnistunut laukusta tulikin, vielä ensimmäisellä kaavakokeilulla!!
Voinen ihan rehellisesti myöntää, että tämä työvaihe on kaikista työläin ja hermoja tarvitsevin!
Ei himputi, ei kyllä ollut helppo nakki saada kangasta pysymään paikallaan, saatika tuonne kehyksen alle. Onneksi näppärä keinot keksii ja ompelin ensin reunat molemmat reunat kehykseen kiinni ja sen jälkeen vasta keskiosan. 
Lopputulos oli kuitenkin mitä mainioin, vai oletko ihan tyystin toista mieltä?
Lopulliseen, myyntiin tulevaan versioon muutan kaavaa hieman, nyt on se on siis arkikäyttökokeilussa!




Ajankohtaa en vielä osaa sanoa, koska saan laukkuja myyntiin saakka, joskus touko-kesäkuun. Kummasti tuo lehtijuttu paikallisessa lehdessä on tuonut asiakkaita ja ensi viikolla ollaan DD:n porukan kanssa Hansassa!! :)

Nyt pikaisesti leffaan! :D

♥:llä Mirka

P.s. Kai muuten bongasit jo Värikkäät Pöllöt Special Edition -paketit verkkopuodista?

10 kommenttia:

  1. Tosi hieno! Ai että unet inspiroivat sielläkin.. Mie näin viime yönä unta laukusta, jonka halusin tehdä herättyäni. Sängyssä loikoillessani kehittelin mallia, saa nähdä milloin saan toteutettua :)

    VastaaPoista
  2. Laura, Kiitos! :)
    Kyllä, meikäläisellä on unet todella voimakkaita ja välillä saavat hereillä ollessakin ahdistumaan, mutta joskus niistä on paljon hyötyäkin kuten tässä... ;)
    Toivottavasti saat pian kiinni ideasta ja pääset toteuttamaan sen! :)

    VastaaPoista
  3. Upea, laukkufriikin unelma :)! Piristävän erilainen kuosi - ei tule vastaavanlaista vastaan ihan "joka kulmassa". Kiva, että on tulossa tuotantoon...
    - Päivi -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä ihastuin tähän kuosiin heti kun näin tämän... Ja lisää ihanuuksia on tulossa, kunhan vain kerkiän tilaamaan niitä! :D

      Poista
  4. Tosi hieno laukku, kauniit sävyt kankaassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tämä oli oikein onnistunut munkin mielestä :)

      Poista