lauantai 1. maaliskuuta 2014

Pelko joka lannistaa.

Pöh ja pah ja mähhh.
Sitten tulee pieni naurunhihitys ja jään miettimään mutrusuuna mitä oikein kirjoittaisin.

NIINPÄ!
En edes halua laskea kuinka monta kirjoitusta olen tällä viikolla aloittanut ja pyyhkinyt pois. Tänäänkin puhutaan varmaan jo viidestä, mutta ei nyt sentään ihan kymmenestä.
Mulle on iskenyt se kuuluisa kirjoitusblokki.
Saan kyllä sanoja paperille, mutta onko se sitten kovin järkeviä lauseita sisältävää tekstiä, en osaa sanoa. Ainakin ne on helposti siitä pyyhkiytynyt pois.

Olen tämän viikon ollut jumppaamatta ja sen huomasi viimeistään tänään, kun alaselkä ja niska alkoivat olemaan niin jumissa, että aloin harkita taas kipulääkettä. Mutta lokakuussa aloitettuani päivittäisen jumppaamisen, on buranan syönti hiipunut lähes nollaan, lukuunottamatta sitä tiettyä aikaa kuukaudesta.
Ja nyt sen taas huomaa, kuinka tärkeää se jumppa on minulle.

Aloitettuani jumppaamisen huomasin myös paljon asioita omassa mielessäni. Oma mieleni on ollut hurjan paljon parempi, enkä ole vaipunut niin suureen epätoivoon eikä stressikään ole painanut samalla tavalla.
Mutta jos mennään aikaan ennen jumppaa, mutta mennään vielä syvemmälle.

...Aikaan, jolloin en uskonut itseeni. Sellainen oli ja huomaan vielä tänä päivänäkin välillä tappelevani sen asian kanssa, että pelkään. Pelkään niin julmetusti sitä, että menetän yhdellä virheellä koko Cosechan. Koko monen vuoden työn ja päädyn takaisin makaamaan päivät tietokoneella ja miettien, että mahdanko koskaan löytää omaa paikkaani tässä yhteiskunnassa.
Olen käsittänyt tämän laajuuden vasta viime aikoina ja se nimenomaan, että olen arka paikoissa joissa minun pitäisi tuoda oma osaamiseni esiin, vertailematta sitä muihin.


Viime maanantaina istuin tutussa koululuokassa ja mietin, että mihin katosi sen Mirkan ilo ja onni heittäytyä tilanteeseen, olla rohkea ja miettimättä muiden ajatuksia antaen palaa täysillä. No eipä siihen tarvita maailman viisaimpia ihmisiä, kun sen voi kertoa omalla menneisyydellä. Usean vuoden henkinen kiusaaminen aiheutti isot arvet, enkä niistä tänä päivänäkään ole mielelläni puhunut. Ehkä se, että tunnen leimaavani itseni uhriksi ja monet ihmiset (jotka eivät ole kokeneet kiusaamista) usein kysyvät: "Ai miks sua sit kiusattiin?".
Tähän on hyvä vastata, että niinpä, kerropa se.

Mutta takaisin siihen pelkoon. Pelkoon, jonka kulkee minun matkassani ja sitä että se estää minua saamasta asioita. Tai itseasiassa, enemmänkin se estää tekemästä asioita, koska pelkään.
Aikanaan sain hylkäyksen eräältä jälleenmyyjältä, näin jälkeenpäin se oli kyllä täysin asiasta, mutta sen viikon kun sain sen sähköpostin, olin valmis lopettamaan kaiken. Ja se sähköposti on vainonnut minua siitä lähtien. Se on myös yksi syy, miksi en todellakaan ole uskaltanut harkita jälleenmyyntiä. Entä jos tuotteeni eivät vieläkään kelpaa? Entä jos saan kaikilta mahdollisilta jälleenmyyjiltä pakit tai entä jos niistä jälleenmyyjille myydyistä tuotteista ei yksikään myy?

En ole ollut edes tarpeeksi rohkea kertomaan teille sitä, että kuinka julmetusti pelkään sitä että tämä juttu, johon olen jo upottanut vuosia elämästäni, uppoaakin. Entä jos se uppoaakin niin syvälle, ettei minulla ole minkäänlaista hiiren kokoista mahdollisuut

takaan nousta sieltä?
On ollut helpompi vain kertoa, et JEEE nyt menee sitä ja nyt menee tätä tuotetta. Tokikin ihmiset haluavat sitä kuulla, eikä kukaan jaksa lukea vinkuvia tai itsesäälissä rypeviä tekstejä aiheesta Miksi?.
Mutta olenko minä silloin aidosti rehellinen edes itselleni, jos en kerta kaikkiaan koskaan sano, että hei, täällä tämän kukkaron tai kännykkäpussin takana on yksi aivan pikkiriikkinen ihminen, joka on vuodattanut tämän tuotteen eteen hikeä, raivoa, iloa, kyyneliä ja onnentunteita?


Onneksi voin sen sanoa, että viimeiset 2,5 vuotta elämässäni ovat olleet nousujohteista, olen saanut elämästä ainakin jonkinlaisen otteen ja minun on melkoisen hyvä olla nyt. Mutta jos mietin, että miten olen päätynyt siitä epäonnentunnetta tuntevasta tytöstä iloiseksi ja tulevaisuuteen katsovaksi tyypiksi, on ihan yksinkertainen ratkaisu.
Käsityö. Se, että saan tehdä jotain ihan itse, onnistun siinä ja se tuo myös muille posiitivisia tuntemuksia, on auttanut siinä niin paljon.
Mutta yksikään ei ole niin tärkeä kuin ympärillä olevien ihmisten tuki.
Oli se sitten perhe, ystävät tai tuotteita ostavat tutut ja tuntemattomat.
Ilman teitä en olisi tässä.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Varmasti moni yrittäjä ajattelee samalla tavalla. Me ystävät tiedetään miten laadukkaita sun tuotteet ovat. Jatka vain eteenpäin aloittamallasi polulla, tukijoukot ovat tarvittaessa aina paikalla. Haleja

    VastaaPoista
  3. Ihana Outi! <3 Kiitos ihanista sanoista.
    Onneks joka päivä mennään etiäpäin ja ollaan joka päivä vahvempia! Ja se on ihan äärettömän ihanaa tietää, että tukijoukot ovat aina takanani! <3

    VastaaPoista
  4. Pelko on kyllä pirullinen juttu. Sen huomaa omassakin elämässä, kuinka se lamauttaa tehokkaasti. Nuorempana jäi monta työmahdollisuuttakin käyttämättä kun pelotti tarttua niihin. Piileskelin kotona päivärahalla ja toivoin, että voisin olla niin pitkän aikaa..Itse huomaan, että ainoa tapa käsitellä pelkoa on käydä sitä päin, vaikka pelottais kuinka.
    Se sähköposti iski varmasti kovaa, koska asetat itsesi ja valmistamasi tuotteet
    arvostelulle alttiiksi: ne kaikki ihanat laukut ja pussukat ovat sinun suunnittelemiasi, valmistamiasi - jotka olet sydämellä tehnyt :). En varmasti ole kukaan neuvomaan, mutta haluaisin kannustaa sua Mirka menemään eteenpäin, vaikka peläten. Jos kukaan jälleenmyyjä ei näe kuinka hienoja tuotteesi ovat, niin asiakkaasi kyllä näkevät ja ostavat. Tsemppiä!
    T. Päivi K.

    VastaaPoista
  5. Joo, se on pirullinen kaveri. Se estää meitä tekemästä hurjasti juttuja, mutta sitten taas usein olen huomannut että se pelko, joka on ollut estämässä asioita, on ollut se isompi mörkö kuin itse se juttu ja sitten taas olen tietoisesti myös pyrkinyt tekemään asioita, jotka ovat epämiellyttäviä.

    Kiitos ihanasta viestistäsi Päivi, se lämmitti sydäntä <3

    VastaaPoista