perjantai 21. maaliskuuta 2014

Mitään ei heitetä hukkaan!

Mua on kauhistuttanut joissain paikoissa, kun hyvää käytettävää tavaraa heitetään roskikseen, joskus jopa rikotaan tahallaan, ettei muut vaan missään nimessä saa sitä käyttöön.
Tätä tekee niin yritykset kuin yksityiset ihmiset.

Kun tässä on elenyt pienillä rahoilla, niin sitä on oppinut ettei oikeastaan mitään heitetä pois ennen kuin se on käytetty loppuun. Vaatteita, tavaroita myöten. Olen hankkinut uuden tietokoneenkin näytön vasta siinä vaiheessa, kun vanha ilmoitti hajoamisestaan. 

Aina kun leikkelen kankaita, niistä jää ylimääräisiä paloja, jotka ovat aivan liian pieniä, mutta kuitenkin liian isoja paloja pois heitettäviksi. Usein myös kankaista jää kankaan loppupäästä isojakin paloja, joista ei saa käytännössä mitään. En ole tilkkutöiden ystävä, mutta säästän ylijäämät aina.

Viime vuonna otin valikoimaan ihania minikukkaroita ja ne loppuivat hyvinkin nopeasti. Jostain syystä en saanut tilattua uusia kehyksiä, ennen kuin vasta nyt tammikuussa.

Ne saapuivatkin melko nopeasti, mutta koulun, töiden ja kaikenmaailman yrityskuvioiden kanssa tämä uusien tuotteiden valmistus on vähän jäänyt keskeneräiseksi. Tähänkin tulee muutos, kun parin viikon päästä tuo koulutuskin loppuu ja päästään palaamaan normaaliin rytmiin. :)

Helmikuussa järjestin kilpailun Facebook-sivuilla, joissa osallistujat saivat äänestää tahtomansa minikukkaro-mallin valikoimaan.
Kilpailun voitti VIIDEN äänen erolla Minituhti. Kilpailu oli hyvin tiukka ja itse ainakin jännitin ihan viimeisille minuuteille asti, kumpi sen voitti. Äänestykseen osallistujista yksi taas puolestaan voitti Minituhti-kukkaron itselleen valitsemassaan värissä.


Tänään vihdoin sain viimeisetkin 3 kuvaa muokattua ja liitettyä verkkopuotiin, joten nyt siellä on kaikki 33 kappaletta erilaisia Minituhteja!

Minituhdin hinta on 12 € / kpl ja ne löytyvät omasta lokerostaan, päälokeron Kukkarot alta :)
Minituhtien oma osasto on täällä(KLIK!)!


Psst... Outlet -osiosta löydät myös poistohintaan Olkapussukat. Niiden malli muuttuu, niin vanhanmalliset varastovalmiit myydään niiden alta pois ;)

Psst... Nro 2: Mikäli kangaspalasta ei saa tehtyä Minikukkaroa, saadaan niistä useinmiten sitten edes kännykkäpussille hihna... Eli vieläkään ei ole toivoa menetetty ylijäämätilkkujen suhteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti