keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pidetään muista huolta!

Kuten jo viime viikon lopulla kerroin, että lähdemme lauantaina Solidaarisuuspäiville Hämeenlinnaan, olin ihan järjettömän innoissani. Tullessani kuitenkin takaisin, olin enemmänkin hämmentynyt ja jotkut asiat, joihin olin laittanut jo ajatuksia, tulivat kirkkaasti esille ja koin varmasti jonkin sortin valaistuksen tajutessani, minkälaisen Cosechasta haluan rakentaa.

Mutta palaan siihen myöhemmin, vielä on sulateltavaa ja suunniteltavaa, mutta tähän aiheeseen löysin ihan ehdottoman hyväntekeväisyysidean!
Liityin viime viikolla Saumanvara -ompeluryhmään Facebookissa. En ollut aikaisemmin ollut kovin kiinnostunut, kun kuuluin jo paikalliseen ja koko Suomen kattavaan ompeluryhmään, mutta sain kuin sainkin laitettua viestiä ylläpidolle ja pääsin ryhmään.

Tämän ryhmän rohkeat naiset järjestivät viime syksynä Roosa-nauhan keräykseen huutokaupan ja se oli jättimenestys. Muutaman sadan euron odotus vaihtui tuhansien eurojen huutokaupan keräyssummaan ja summa luovutettiin kokonaisuudessaan lyhentämättömänä Roosa-nauha -yhdistyksen tilille.

Tänä vuonna, nyt 15.2.2014 kansainvälisenä lasten syövän päivänä, kerääntyvät nämä upeat ryhmäläiset taas yhteen ja järjestävät yhteistyössä Piilo -lastenvaatekirpputorin kanssa huutokaupan Sylva Ry:n eli syöpää sairastavilen lasten ja nuorten yhdistykselle. Kaikki tämä tuotto menee kokonaisuudessaan Sylva Ry:lle.
Myös minä haluan ehdottomasti olla tukemassa tällaista toimintaa.

Minulla ei ole varaa valitettavasti alkaa kuukausilahjoittajaksi, joskus kun ne rahat häviät asumiseen, ruokaan ja laskuihin jo ennen kuin rahat ovat tilillä, on tällainen minulle entistäkin parempaa. Voin antaa nimittäin jotain tärkeämpää, aikaani. Olen siis tehnyt tähän huutokauppaan ihan täysin 110 % uniikin kukkarolaukun ja siihen yhteyteen sopivan Tuhti -kukkaron.

Huutokauppa siis tapahtuu Piilo -lastenvaatekirppiksen Facebook -sivulla (klik!) ja huutoaika on lauantaina 15.2.2014 klo 9 - 21. Lähtöhinnat kaikissa tuoteissa on 5 euroa ja huutohinta sisältää postarit.
Kaikki myytävät tuotteet ovat valmistettu käsin, ompelemella, neulomalla tai virkkaamalla. :)

Tässä Cosechalta mukana huudossa olevat tuotteet!
Kummatkin huudettavat tuotteet ovat täysin uniikkeja!
Setti myydään yhdessä :)







Tähän vielä loppuun tällainen teksti:

Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

ps. Tätä viestiä saa jakaa!

Sylva Ry - sylva
www.sylva.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti