tiistai 14. elokuuta 2012

Syysjuttuja

Tuntuu ihan äärettömän pölöltä mainostaa uutuustuotteita "SYYSTUOTTEET" -nimikkeellä. Eihän nyt vielä ole syksy?! Ei lähellekään!
Kesähän vasta nyt elokuussa näköjään alkoi, kun nyt koulujen alettua hyvät säät ovat vallanneet ainakin Turun seudun!

No sain eilen ensimmäisen erän noita syksyn tuotteita myyntiin. Olihan se pienen hien ja työn takana. Ensin sunnuntaina listasin itse tuotteet verkkopuodin puolelle ja maanantaina virittelin taas kotistudiota parvekkeelle. On muuten varmaan ihan hauska näky, kun vain yhdessä parvekkeen ikkunassa on lakana ja sekin peittää vain kolmasosan ikkunasta. No huvinsa kullakin ja meikäläisellä se on kuvaaminen parvekkeelle ja se kuinka peittelen varjot, nimittäin ne ei kamalan kivoilta kuvissa näytä, varsinkaan tuotekuvan on vastattava mahdollisimman hyvin todellisuutta, eikä nyt osittain auringon valossa ja osittain varjossa oleva kuva ole nyt parhaimmaista päästä.

Täällä naputtelen jo silmät puoliksi ristissä, nukkumaan pitäisi kovasti mennä, jotta huomenna jaksaa puurtaa, puhumattakaan torstaista. No palataan siihen myöhemmin, nyt takaisin noihin syystuotteisiin. Tässä vielä pientä kuvakoostetta syksyn ensimmäisistä uutuuksista, lisää tulee, kunhan vain kerkeän!

Tämä laukku myytiin heti, muut laukut löytyvät uutuuksista.







Nyt on aika kyllä kaivautua sinne peiton alle, jotta huomenna jaksaa taas elää keskellä arkiviikkoa olevaa päivää. Huomenna ei ole niin väliä, mutta kyllä kieltämättä tuo torstainen hieman jännittää.
Olemme Designmyyjäisissä torstaina 16.8.2012 klo 16-23. 
Designmyyjäiset ovat osa Turun Taiteiden Yön tapahtumia. Löydät meidät kauppakeskus Hansasta, tarkalleenottaen Hansatorilta. Tervetuloa!

Ja sitten päivän arvoitus;
Mitä nämä kuvassa olevat tulevat uutuudet ovat?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti